perjantai 13. huhtikuuta 2012

Summa summarum, meillä on talo

Kuten blogia seuranneet varmasti huomasivat, jäi päivitystahti ensin pahasti edistymisen jälkeen ja loppu kokonaan. Kun töiden jälkeen lähtee rakentelemaan ja pahimmillaan 23 jälkeen saapuu kotiin nukkumaan, ei enään tule mieleen ruveta kirjoittamaan. Monelle tulee ja hatunnosto siitä. Blogi hoiti kuitenkin yhden tavoitteensa, eli toimi jonkun asteisena pelotteena, tai pitäisikö sanoa kannusteena, projektiin osallistuneille.

Nyt kun on vuosi asuttu, näyttää talo tältä:

  Aika kultaa muistot, sanotaan. Jotteivat ne kultaantuisi liikaa, niin kirjoittelen kokemuksia ja vinkkejä matkan varrelta. Tässä ensimmäinen.

Toimittajan valinta, 1x2

Meille Kastelli rakensi siis talopaketin viittä vaille valmiina, eli sisäpuolelta rakennusmiehien homma loppui kipsilevyjen asennukseen ja kosteiden tilojen muuraukseen. LVI-työt ja sähkötyö kuuluivat kaikki. Aika paljon kyllä sovittiin lisähommaa kaikkien toimijoiden kanssa. Esimerkiksi piippu ei kuulu jos ei ota takkaa Kastellin kautta. Kerron työmäärästä sitten myöhemmin, keskitytään nyt kokemuksiin toimittajasta ja heidän aliurakoitsijoistaan.

Vertailua muihin toimittajiin minun on mahdoton tehdä, koska kokemusta on vain yhdestä. Valitettavasti olen yhä vahvemmin sitä mieltä että rakentaminen on verrattavissa veikkaukseen. Mitä enemmän tiedät ja selvität asioita, todennäköisyys voittoon kasvaa. Mitä varmemmalle kohteelle rahasi laitat, tulee se yleensä kalliimmaksi (eli pienimmät kertoimet) mutta jälleen todennäköisyys voittoon kasvaa. Aina kuitenkin on se mahdollisuus että kaikki ei mene niin kuin pitäisi, tai varmaan yhdessäkään rakennusprojektissa ei koskaan kaikki mene niin kuin pitäisi.

Valitsemaamme Kastellin olen jälkeenpäin ihan tyytyväinen. Joitain asioita oli ja niiden läpisaaminen vaati sinnikkyyttä. Myyjä taisi innostua myydessään vähän liikaa, mutta ihailtavasti piti lupauksistaan kiinni myöhemmin vaikka taisi saada toteuttavilta osapuolilta aika lailla risuja. Tuli monta kertaa sellainen tunne että myyjä on meidän puolella eikä esimerkiksi toteuttavan LVI-yrityksen.

Kaikki Kastellin kautta tullut rakennusmateriaali tuli ajoissa paikalle (osa todella paljon liian aikaiseen), tai jos ei tullut, ei se ollut meidän huolemme vaan rakennusporukka hoiti hoputtamisen. Lisäksi rakennusmateriaalit ja tarvikkeet eivät ole sitä ihan kaikkein halvita tavaraa, vaan jonkunlainen hinta-laatu suhde niissä on pidetty. Rännikourut ovat esimerkiksi pyöreäpohjaiset, eli vähän kalliimpaa kuin kantikas, ja lehdet tulevat helpommin niistä pois. Pakettiin kuuluneet hanat eivät yllätykseksemme ollet sitä ihan havinta Oras:ta. Tekniseen tilaan asennetussa sähkökeskuksessa on jopa hieman liioittelun makua laajennusvarassa.

LVI-urakkaa hoitavassa firmassa oli vaihtelevampaa osaamista. Homma tuli lopulta ihan hyvin tehdyksi, muttei ihan helposti. Heiltä mm. yksi sankari lupaili silmätysten ja perui puheensa jälkeenpäin. Tehokkain kiristyskeino on ehdottomasti raha. Vaikka soittaisi 10 miten vihaista puhelua ei välttämättä mitään tapahdu, mutta kun ilmoittaa ettei maksa viimeistä maksuerää ennenkuin jokainen sovittu asia on pilkulleen tehty, alkaa välittömästi tapahtua. Unohda siis eräpäivät, jos olet reklamoinut jostain asiasta voit jättää laskusta kohtuullisen osan maksamatta pelkäämättä mitään maksuhäiriöitä tai korkoja.

Sähköurakkaa hoitanut Oulun loistosähkö hoiti hommansa mainiosti, heidän palveluitaan olemme käyttäneet jälkeenkinpäin.

Varsinaisen rakentamisen suorittanutta Keski-Suomen Hela-Rakennus Oy:tä ja Piippasen Jukkaa kehuinkin jo aiemmin. Jukalta sain todella paljon vinkkejä myös omaan osuuteemme.

Tänä aikana kun olen aktiivisesti seurannut rakennusblogeja, foorumeita ja lehdistöä, olen kuullut useita todella surullisia tarinoita projekteista joissa on menty pahasti metsää. Monet niistä ovat johtuneet hyvn pitkälti rakennuttajien kokemattomuudesta ja sinisilmäisyydestä. Älkää ihmiset koskaan maksako mitään ennakkoon ellei ole ihan pakko. Tarkastakaa yrityksen taloudellinen tilanne ennen kauppoja. Pystytysporukka on vielä talotehdasta tärkeämpi osapuoli projektissa, kannattaa yrittää päästä vaikuttamaan siihen etukäteen, eikä vasta kun rupeaa tulemaan sutta ja sekundaa. Rakennusalalla on todella kova kilpailu. Jos toinen lupaa hoitaa samanlaisen talon huomattavasti toista edullisemman on jossain mätää. Olen antanut itseni lukea, että joillan yrityksillä on tapana määritellä hommat niin tiukalle, että kaikesta laskutetaan ylimääräisenä työnä. Meille ei tullut Kastellin eikä rakentajien puolesta mitään yllättäviä lisäkuluja. Vain ne jotka itse oli muutostöinä selkeästi sovittu.


lauantai 6. marraskuuta 2010

Rakentaja nähty kotona

Sanotaan että jokaisen miehen pitää rakentaa talo. No ihan tarpeeksi kova pinnistys on seurata rakentamista sivusta, vahtia että kaikki tulee niinkuin on sovittu ja järjestellä asiat rakennuspaikalla niin että homma etenee. Enempää ei voitaisi olla tyytyväisiä Keski-Suomen Helarakennuksen Jukka Piippaseen, joka meillä on Kastellin puolelta valittu urakoitsijaksi pystytyshommaan. Jukan kuolemattomia lausahduksia rakentamisesta:

"Usein se mikä on talolle parhaaksi ei ole helpoin tie rakentajalle eikä kevyin tie rakennuttajan kukkarolle"

Ja:

"Joka sähköään tuhlaa, se taloaan kuivattaa"

 Talopaketti nousikin ammattilaisen käsittelyssä vauhdilla.



11.8.2010 Rungon pystytys alkoi

12.8.2010 Kattotuolit jo paikallaan



14.8.2010 Aluskate kohta paikallaan


19.8.2010 Levyt ja villat olivat viikon myöhässä, mutta tulivat viimein. Tamperelainen kuski oli hyvin hyvin vihainen.


20.8.2010 Ulkoseinät melkein levytetty ja villoitettu


22.8.2010 Maalaukset kuuluu meille niin maalaamaan päästiin heti räytäslaudoista aloittaen.








25.8.2010 Höyrynsulku paikallaan


Seuraavassa jaksossa valmistaudutaan laatan valuun ja maalataan ulkoseinän paneeleita.

torstai 19. elokuuta 2010

900 tonnia

Melkoinen määrä on luonnonsoraa, mursketta, sepeliä ja täytemaata kuskattu pihatiehen, talon alle, talon sisälle ja sen ympärille. Jonkun verran tarvitaan vielä takapihan rinteen tasoitukseen ja multaa nurmikoita varten. Suhteellisen tasaiselta näyttänyt rakennuspaikka olikin ihan reipas rinne. Luonto huijaa silmää sen verran tehokkaasti että ei millään uskottu että kaupungin merkitsemät korkomerkit ovat oikeilla korkeuksillaan. Talon edessä merkki oli n. 20 cm maasta ja takana 170 cm korkeudessa. Kuvassa näkyvien linjapukkien yläreunat ovat samalla tasolla. Lattia tulee 50 cm tuosta korkeammalle tasan 160 metriä merenpinnasta.


Rinne oli siinä mielessä hyvä asia että talon alta ja etupihalta löytyneet kivenlohkareet menivät täytöiksi. Yhtään maata tai kiviä ei tarvinnut kuskata metsään, pois kuskaamisesta puhumattakaan. Enemmänkin täytemaata olisi saanut olla. Myöskään vesi ei viihdy lähellä talon perustuksia vaan valuu joka suunnalta pois.



Aikataulu oli nopea. Pohjat tehtiin 17.7. ja seuraavan viikon perjantaina meillä oli jo perustukset ja täytöt tehtynä. Kokonaan valamalla tehdyt perustukset kuuluivat Kastellin toimitukseen ja sen teki Keski-Suomen Takuuperustukset. Koko homma kesti kaksi päivää. Ensimmäisen päivänä tehtiin muotit ja raudoitukset. Valu oli jo iltapäivällä. Seuraavana päivänä muotit voitiin jo poistaa. Homma toimi kun junan vessa.







Mittauskeskus tulee joskus rakennettavan autotallin seinään, sen aikaa se saa seistä talon vieressä ihan yksinään.

tiistai 17. elokuuta 2010

Ottaisimme liiteriä varastolla

Pitkä tauko kirjoituksessa ja paljon on tapahtunut. Rakennuslupa on saatu, pohjat tehty ja talokin harjakorkeudessaan, aluskate päällä. Jatketaampa blogia kuitenkin kronologisessa järjestyksessä. Elämme siis kesäkuuta ja edessä on liiterin pystytys.

Etsiskelimme sopivaa varastoliiteriä jonkun aikaa, lähinnä netistä. Autotalli kun rakennetaan myöhemmin, tarvitsemme jonkunlaista lukollista varastotilaa rakennusaikaisille työvälineille. Yllättävän heikko valikoima tällaisia kaksiosaisia rakennuksia on tarjolla, mikäli ei halua ruveta itse alusta asti pitkästä tekemään. Vaihtoehtoja löytyy kyllä esimerkiksi Ultimatemarketista ja rautakauppojen myymistä Luoman tekemistä valmispaketeista. Kummaltakaan ei löytynyt kuitenkaan sopivaa.

Sitten eksyin Kivijärven rakennuspalvelun sivuille: http://kivijarvenrakennuspalvelu.com/. Sieltä sainkin kohtuuhintaisen tarjouksen parruliiteristä jossa on väliseinä ja ovet molemmissa päädyissä. Harva rakenne on hyvä liiterikäytössä ja kyllä ne varaston tavaratkin siellä säilyvät siihen asti että autotalli saadaan rakennettua. Liiterin tekijä toi tavaran itse paikan päälle, auttoi purkamisessa ja neuvoi vielä asennuksessa. Erinomaista palvelua!

Itse kehikon pystytys oli helppoa ja kesti (pitkän) päivän takoolaisten avustuksella.


Puutavaraa oli 750 metriä!


Katto tehtiin seuraavalla viikolla. Pellit käytiin hakemassa Pennasen peltitehtaalta Muuramesta. Erinomaista toimintaa siellä, pellit tehtiin mittojen mukaan paikan päällä ilman mitään ennakkotilauksia. Yhtään hukkapalaa ei jäänyt ja hinta oli kohtuullinen.


Talon paikalta ja viemärilinjalta oli kertynyt sen verran runsaasti rankoja, ettei lähdetty niitä käsin pilkkomaan. Apu löytyikin melkein suvusta kun Hilkan serkun mies on perustanut kaverinsa kanssa yrityksen (SJ-Konepalvelu) joka tekee mm. polttopuita. Heillä on ihan uusi klapukone jolla homma kävi nopsaan. Puita taitaa olla niin paljon etteivät liiteriin mahdu, mutta täytyy vaikka myydä niitä tarvitseville talven tullen. Tässä vähän tuoreempi kuva valmiista liiteristä ja osa polttopuista.

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

It's A Me...Mario!

Tosielämän putkijumppassa ei syödä sieniä eikä jaeta lisäelämiä.

Seuraavaksi päätettiin tehdä alta pois, ehkä suurin kaivuria vaativa urakka, viemäri ja vesijohdon kaivaminen. Yleensä tuo nyt ei niin kovin iso homma rakennusprojektissa ole, mutta nyt matkaa linjalle tuli yli 130 metriä ja putket kaivettiin koko matkalta yli kahden metrin syvyyteen. Viikko oli hommalle varattu, mutta vähän vajaa neljä päivää meni. Taas korostui se miten tärkeää on tuommoiseen hommaan löytää hyvä kaivurimies. Homma onnistui erinomaisesti!



Maaperä oli välillä erittäinkin hyvää, välillä kaivuri väänsi ylös hillittömiä kiviä ja väillä sattui vesisuonen kohta jossa seinämät alkoivat sortua välittömästi kaivantoon kun se oli auki saatu. Kovaa hommaa, aika hyvin nukutti aina päivän päätteeksi.

Sähköjohto saatiin samaan ojaan ja taidetaankin saada sähköt rakennuspaikalle jo lähiaikoina.

torstai 3. kesäkuuta 2010

Kodinhallintajärjestelmä

Älytalo, kotiautomaatio... rakkaalla lapsella on monta nimeä. Termillä on myös lähes jokaiselle oma merkityksensä. Itse määrittelisin termin näin.

Kun kodin eri säätö- ja turvallisuus-järjestelmät yhdistetään yhden järjestelmän hallittavaksi, voidaan puhua kodinhallintajärjestelmästä.

Omakotitaloa on nykyisin mahdoton rakentaa ilman minkäänlaisia säätöjärjestelmiä. Yleensä nämä järjestelmät toimivat erillään toisistaan. Ilmastointikoneessa on omansa, lämmitys toimii termostaateilla ja usein käyttää ulkona olevaa lämpötilaa apuna. Lisäksi on hälytysjärjestelmä, palohälyttimet, vesivuotovahdit. Yhdistämällä nämä erillisen järjestelmät samaan, saadaan ne toimimaan yhteen joilloin säästetän energiaa, parannetaan turvallisuutta ja lisätään asumismukavuutta.

Tällä hetkellä vain harvassa omakotitalossa on kaikenkattavaa kotiautomaatiojärjestelmää mukana. Tämä johtuu epäilemättä että vahvaa toimijaa markkinoilla ei oikein ole ollut ja hinnat ovat olleet pilvissä. Tämä johtuu varmasti siitä että tällaiset automaatiojärjestelmät on suunniteltu liiketiloja varten ja siten ovat kotikäyttöön usein turhan järeitä. Järjestelmien ohjelmointi vaatii erillisiä työkaluja ja kaikki vaiheet vaativat sähköalan eritysammattilaista. Kaikki erikoisnippelit ja katkaisimet yms. maksavat hunajaa.

Ei olekkaan yllättävää että Internetin syövereistä löytyy monia jotka ovat ottaneet ohjat omiin käsiinsä ja rakentaneet omia järjestelmiään. X10, Z-Wave, ZigBee ovat standardeja joiden takaa löytyy laitteita useilta valmistajilta joilla omitoimi virittelijä saa aikaiseksi monipuolisenkin järjestelmän. Esimerkiksi Z-Wave on varsin lupaava. Laitteet ovat langattomia ja kun ne yhdistetään toisiinsa eräänlaisella kättelyllä, ne muodostavat langattoman verkon jossa singnaaali kulkee laitteiden välillä automaattisesti. Tämä mahdollistaa sen että isomassakin talossa toisesta päästä lähetetty signaali kulkee toiseen päähän ilman pelkoa. Lisäksi laitteet lähettävät vastauksen kun ovat saaneet käskyn, toisin kuin vanhemmissa järjestelmissä, joissa käskyn perillemenoa ei koskaan voinut tietää. Z-Wave:lla voi erityisen kaukosäätimen avulla ohjelmoida melko monipuolisiakin järjestelmiä, mutta pääsääntö on että nämä omat kotiautomaatiot vaativat aina Pc tai Mac palvelimen, kyseistä automaatiojärjestelmää tukevan sovittimen ja ohjelmiston. Ohjelmistoja on sekä maksullisia että ilmaisia.

Näillä työkaluilla saadaan rakennettua aika hienolta kuulostavia järjestelmiä. Otetaanpa esimerkki:

Järjestelmä herättää aamulla avaten moottorilla toimivan rullaverhon, soittaen lempimusiikkia ja ilmanvaihto työntää raikasta ilmaa huoneistoon. Kun nousee ylös ja kävelee keittiöön, musiikki seuraa mukana, eli huoneissa olevat liikesensoreiden avulla järjestelmä kytkee kyseisen tilan kaiuttimet päälle. Samalla valot syttyvät automaattisesti ja sammuvat perässä, mikäli valoisuussensorin mukaan on liian hämärää. Keittiössä kahvinkeitin on kytkeytynyt automaattisesti päälle ja kahvi on valmista. Ovikello soi. Musiikki hiljenee automaattisesti ja kuvaruudulle ilmestyy kuva ovella olevasta kamerasta. Asennettujen mikrofonien kautta voi keskustella ovella olevan henkilön kanssa ja nappia painamalla avata ulko-oven lukituksesta jotta vieras pääsee sisään.

Tämän tekstin tilanne ei vaadi mitään huippukallista tekniikkaa eikä osaamista. Suosittelen tutustumaan LinuxMCE-projektiin.

Itse en ehkä kuitenkaan kyseisen kaltaista järjestelmää kaipaa, vaan lähinnä jotain joka on perusteltavissa järjellä. Järjestelmän tulee säästää sähköä ja lisätä asumisen turvallisuutta. Lisäksi en haluaisi järjestelmää tavallisen Pc-palvelimen pyöritettäväksi. Hinta ei kuitenkaan saisi nousta liian korkealle, joka rajaa pois useimmat vaihtoehdot. Sähkömessuilla täällä Jyväskylässä törmäsinkin yllättäen hyvään vaihtoehtoon.  EKE-konserni on kehitellyt oman Ebts-kodinhallintjärjestelmän joka esittelyssä tuntui jotenkin heti varsin loogiselta. Näinhän tämä homma pitää hoitaa. Järjestelmän sydän on pieni, kämmenelle mahtuva tietokone joka kytketään sähkökaapin din-kiskoon. Koneessa pyörii linux ja hallintaliittymä on nettiselaimella käytettävissä mistä tahansa kodista ja kodin ulkopuolella. Tämän tietokoneen kylkeen saa iskettyä kiskolle tarvittavan määrän erilaisia moduuleita joihin anturat ja kodin laitteet kytketään ihan tavallista Cat-johtoa käyttäen. Cat-johdotusta käytetään (nykyisin uusissa asunnoissa pakollisten) lähiverkkojen rakentamisessa ja siten johto on edullista.

Tässä Ebts:n Jani Luukkosen ehdotus meidän talomme antureiksi:

Ulkopuoli:
- Katokseen liiketunnistin
- Valoisuus ja lämpötila-anturi
- Ulkovalojen ohjaus

Tuulikaappi:
- Ovikosketin ulko-ovessa
-
Käyttöpaneeli päivittäiseen käyttöön
- Lämpötila-anturi

Eteinen:
- Liiketunnistin
- Sireeni
- Lämpötila-anturi

Makuuhuone 3:
- Lämpötila-anturi
- Savuilmaisin


Makuuhuone 1:
- Lämpötila-anturi
- Savuilmaisin


WC:
- Kosteusanturi

Tekninen tila:
- EBTS-ryhmäkeskus (kannattaa kysyä tarjous)
- Vesimittari impulssilähdöllä (vesilaitos)

- Kosteusanturi jakotukilla
- IV koneen ohjaus
- Ulkopuolella yhdistetty valoisuus- ja ulkolämpötila-anturi
- Ovikosketin ulko-oveen

Olohuone:
- Liiketunnistin
- Savuilmaisin
- Yhdistetty hiilidioksidi- ja lämpötila-anturi
- Ovikosketin terassin ovessa
- Valoryhmän on/off toiminto tai jopa himmennys
- Lämpötila-anturi takkaan

Vierashuone/MH2:
- Lämpötila-anturi
- Savuilmaisin


Keittiö:
- Kosteusanturi keittiön alakaapissa
- Lämpötila-anturi
- Pistorasioiden on/off toiminta joko ryhmänä tai rasiakohtaisesti
- Liiketunnistin

Kodinhoitohuone:
- Kosteusanturi
- Lämpötila-anturi
- Pistorasiat on/off
- Ovikosketin oveen

Pesuhuone ja Sauna:
- Kosteusanturi pesuhuoneeseen
- Lämpötila-anturi saunaan


Näillä järjestelyillä saadaan järjestelmä ohjaamaan talon toimintoja jo varsin monipuolisesti ja mukana on kattava hälytysjärjestelmä. Jatkan asian selvittämistä, mutta ennakkosuosikki on ainakin selvä.

perjantai 21. toukokuuta 2010

Tarkastuskuvat


Eilen tulivat postissa rakennuslupakuvien tarkastusversiot. Käytin niitä heti kaupungilla arkkitehdin ihmeteltävänä. Rakentaminen asemakaavaalueen ulkopuolelle, mutta kuitenkin oikeusvaikutteisen osa-yleiskaavan sisäpuolelle on siinä mielessä yksinkertaista että mitään määräyksiä ei oikeastaan ole. Kunhan hanke täyttää yleiset rakennusmääräykset ja Jyväskylän itse laatiman rakennusjärjestyksen ohjeet, ei ongelmia ole. Arkkitehti puhui että pahin taistelu rakentajien kanssa yleensä tulee talojen korkeusasemista. Tasaista rakennusmaata (kuten ei tasaista mitään, nimim. paljon pyöräilevä) ei Jyväskylästä löydy ja ihimisiä kismittää katsella ikkunasta naapurin kivijalkaa joka on oman ikkunalaudan tasalla. Oli arkkitehdille Vesanka tuttua aluetta, usein kuulemma pyöräillyt Taka-keljontietä siitä ohi.

Muutama pieni viilaus, jotka taisivat olla enemmänkin suosituksia, kuviin tuli. Nämä mielessä ensiviikon laatupalaveriin ja ehkä jo ensiviikolla rakennuslupahakemus sisään.