torstai 19. elokuuta 2010

900 tonnia

Melkoinen määrä on luonnonsoraa, mursketta, sepeliä ja täytemaata kuskattu pihatiehen, talon alle, talon sisälle ja sen ympärille. Jonkun verran tarvitaan vielä takapihan rinteen tasoitukseen ja multaa nurmikoita varten. Suhteellisen tasaiselta näyttänyt rakennuspaikka olikin ihan reipas rinne. Luonto huijaa silmää sen verran tehokkaasti että ei millään uskottu että kaupungin merkitsemät korkomerkit ovat oikeilla korkeuksillaan. Talon edessä merkki oli n. 20 cm maasta ja takana 170 cm korkeudessa. Kuvassa näkyvien linjapukkien yläreunat ovat samalla tasolla. Lattia tulee 50 cm tuosta korkeammalle tasan 160 metriä merenpinnasta.


Rinne oli siinä mielessä hyvä asia että talon alta ja etupihalta löytyneet kivenlohkareet menivät täytöiksi. Yhtään maata tai kiviä ei tarvinnut kuskata metsään, pois kuskaamisesta puhumattakaan. Enemmänkin täytemaata olisi saanut olla. Myöskään vesi ei viihdy lähellä talon perustuksia vaan valuu joka suunnalta pois.



Aikataulu oli nopea. Pohjat tehtiin 17.7. ja seuraavan viikon perjantaina meillä oli jo perustukset ja täytöt tehtynä. Kokonaan valamalla tehdyt perustukset kuuluivat Kastellin toimitukseen ja sen teki Keski-Suomen Takuuperustukset. Koko homma kesti kaksi päivää. Ensimmäisen päivänä tehtiin muotit ja raudoitukset. Valu oli jo iltapäivällä. Seuraavana päivänä muotit voitiin jo poistaa. Homma toimi kun junan vessa.







Mittauskeskus tulee joskus rakennettavan autotallin seinään, sen aikaa se saa seistä talon vieressä ihan yksinään.

tiistai 17. elokuuta 2010

Ottaisimme liiteriä varastolla

Pitkä tauko kirjoituksessa ja paljon on tapahtunut. Rakennuslupa on saatu, pohjat tehty ja talokin harjakorkeudessaan, aluskate päällä. Jatketaampa blogia kuitenkin kronologisessa järjestyksessä. Elämme siis kesäkuuta ja edessä on liiterin pystytys.

Etsiskelimme sopivaa varastoliiteriä jonkun aikaa, lähinnä netistä. Autotalli kun rakennetaan myöhemmin, tarvitsemme jonkunlaista lukollista varastotilaa rakennusaikaisille työvälineille. Yllättävän heikko valikoima tällaisia kaksiosaisia rakennuksia on tarjolla, mikäli ei halua ruveta itse alusta asti pitkästä tekemään. Vaihtoehtoja löytyy kyllä esimerkiksi Ultimatemarketista ja rautakauppojen myymistä Luoman tekemistä valmispaketeista. Kummaltakaan ei löytynyt kuitenkaan sopivaa.

Sitten eksyin Kivijärven rakennuspalvelun sivuille: http://kivijarvenrakennuspalvelu.com/. Sieltä sainkin kohtuuhintaisen tarjouksen parruliiteristä jossa on väliseinä ja ovet molemmissa päädyissä. Harva rakenne on hyvä liiterikäytössä ja kyllä ne varaston tavaratkin siellä säilyvät siihen asti että autotalli saadaan rakennettua. Liiterin tekijä toi tavaran itse paikan päälle, auttoi purkamisessa ja neuvoi vielä asennuksessa. Erinomaista palvelua!

Itse kehikon pystytys oli helppoa ja kesti (pitkän) päivän takoolaisten avustuksella.


Puutavaraa oli 750 metriä!


Katto tehtiin seuraavalla viikolla. Pellit käytiin hakemassa Pennasen peltitehtaalta Muuramesta. Erinomaista toimintaa siellä, pellit tehtiin mittojen mukaan paikan päällä ilman mitään ennakkotilauksia. Yhtään hukkapalaa ei jäänyt ja hinta oli kohtuullinen.


Talon paikalta ja viemärilinjalta oli kertynyt sen verran runsaasti rankoja, ettei lähdetty niitä käsin pilkkomaan. Apu löytyikin melkein suvusta kun Hilkan serkun mies on perustanut kaverinsa kanssa yrityksen (SJ-Konepalvelu) joka tekee mm. polttopuita. Heillä on ihan uusi klapukone jolla homma kävi nopsaan. Puita taitaa olla niin paljon etteivät liiteriin mahdu, mutta täytyy vaikka myydä niitä tarvitseville talven tullen. Tässä vähän tuoreempi kuva valmiista liiteristä ja osa polttopuista.