keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Talon paikka ja risuja risuja risuja

Vielä huhtikuun alussa tuntui että lunta on niin paljon, että se ei taida tänä kesänä sulaakkaan. Sateet ja lämpimät kelit kuitenkin tekivät tehtävänsä ja pääsimme näkemään mitä ostamamme maapala on syönyt.



Lumen alta paljastui puron varrelta isojen kuusten keskeltä valmis nuotiopaikka penkkeineen (no aika lahoneet jo) ja mukava koivumetsä. Paljon kiviä näyttäisi olevan ja ojia on yritetty kaivaa ristiin rastiin metsikön istutuksen yhteydessä. Kaivurilla on riehumista ennenkuin meillä on tasaista pihaa yhtään.



Lisäksi paljastui järjetön risumäärä mikä metsän harvennuksen jäljiltä oli jäänyt osin ihan kaatumapaikalleen, osin kasoihin kerättynä. Samalla kun talon paikalta kaadettiin puita niin poltettiin myös näitä risuja. Kiitos kaikille talkoolaisille!







Risunpolton lisäksi kaadettiin kuusta vasten nojollaan oleva konkelo. Pari tuntia kestänyt operaatio taisi jännittää katsojia enemmän kuin kaatajia.


Tuloksena operaatiosta on parimetrisiä kelohirsiä. Näistä saa vaikka puutarhapöydät.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti